Arvomme:
INSPIROIVA
Inspiroimalla ihmisiä ja organisaatioita, annamme heille kontrollin ja varmuuden tulla loistaviksi neuvottelijoiksi
KÄYTÄNNÖLLINEN
Tapamme valmentaa taitoja ja varmistaa, että niitä voidaan soveltaa käytännön neuvottelutilanteissa, erottaa meidät muista
TEHOKAS
Kaikki mitä teemme tähtää siihen, että teemme asiakkaistamme kannattavampia, kilpailukykyisempiä ja menestyksekkäämpiä
LUOTETTAVA
Tietoon pohjautuvat oivallukset ja vankka asiantuntemus antavat meille varmuuden kehittää kaikenlaisia organisaatioita
Visiomme:
Muutamme tapaa, jolla maailmassa neuvotellaan
Missomme:
Antaa asiakkaillemme vaikuttavin neuvottelutaidon valmennus, neuvot ja coaching
"Monta vuotta sitten kävin ainakin kahdella järjestämällänne neuvottelutaitokurssissa. Ne olivat tärkeimpiä ja käytännöllisimpiä kursseja, joihin olen osallistunut. Olen pystynyt soveltamaan lähestymistapanne keskeisiä osia käytännön tilanteissa, ensin yritysten rahoituskumppanina ja myöhemmin globaalin johtokunnan jäsenenä. Käytän edelleen vielä pientä korttia, jossa näkyy tärkeimmät vaiheet!"
Neil Austin
Former Member of the Global Executive Board
KPMG
Tarinamme
Maailma vuonna 1975 oli hyvin erilainen. Tuolloin neuvottelutaitoja tuskin ymmärrettiin tai valmennettiin. Yhden perustajamme sanoin: ”Työnantajani ei antanut minulle mitään ohjeita tai perehdytystä kuinka neuvotellaan. Minun täytyi harjoitella kaikki kokeilemalla ja virheiden kautta.”
Muuttuvat ajat vaativat uutta lähestymistapaa, joten Scotworkin pioneereilla oli uraauurtava idea. He analysoivat tuhansia tunteja neuvotteluja, paljastivat yleisiä käyttäytymismalleja ja tiivistivät havainnot universaaliksi kahdeksan vaiheen kehykseksi. Tämä oli Scotwork neuvotteluvalmennuksen siemen, josta lähti liikenteeseen satojen tuhansien ihmisten valmentaminen.
45 vuodessa olemme kasvaneet maailmanluokan neuvottelukumppaniksi, ja 29 eri kielellä.
Johtava neuvottelutaidon valmennus- ja konsultointiyritys vuodesta 1975
98% sanovat, että valmennus kehittää heidän tuloksiaan neuvotteluissa
Asiakkaamme saavat investoinnin keskimäärin takaisin 15,28 kertaisena jo 3 kuukaudessa
Järjestämme valmennuksia 120 maassa, 46 paikallistoimiston voimin
Luova, arvoa rakentava lähestymistapa tuottaa neuvotteluillesi lisäarvoa
Yli 99% osallistujista suosittelee mielellään kurssejaan kollegoille
Mukaudumme paikallisten asiakkaiden tarpeisiin valmentamalla 29 eri kielellä
Autamme kaikentyyppisiä ihmisiä tulemaan itsevarmemmiksi ja menestyvämmiksi neuvottelijoiksi
Ilmaiset digitaaliset työkalumme auttavat sinua ennen valmennusta, sen aikana ja sen jälkeen
Opi parhailta, huipputason valmentajilta, joilla on syvää kokemusta alalta
Seuraa samoja jalanjälkiä, joita sadat tuhannet ihmiset, jotka ovat suorittaneet kurssimme, ovat edenneet
Missä sitten oletkin, verkostomme 165 valmentajaa ovat valmiina auttamaan
NEUVOTTELUVALMENNUS JA COACHING
Kehitä tiimejäsi
Käännä työntekijäsi voittaviksi neuvottelijoiksi. Ainutlaatuiset ohjelmamme ovat auttaneet satoja tuhansia ihmisiä kaikilta aloilta ja taustoista
NEUVOTTELUKONSULTOINTI
Asiantuntijan apu neuvotteluihin
Testaa neuvottelukykysi. Paranna ristiriitojen ratkaisuosaamistasi. Kehitä kaupallisia neuvotteluja. Neuvonantajamme ohjaavat, informoivat ja kouluttavat yrityksiä ympäri maailmaa
Etsitkö globaalia ratkaisua ?